COLLISION x WANT MORE
Syntynyt 2.9.2009 4 urosta ja 3 narttua

Yhdistelmän sukutaulu

Torstai 2.9.2010, ikää 1 vuosi

Upea seitsemikkö juhlii tänään 1-vuotissynttäreitä. Ihan mahdottoman isot onnittelut jokahiselle, miljoonia suukkoja ja pitkää ikää. Rakkaita lapsia olette <3 <3 <3

Tässä kolmesta synttärisankarista uunituoreet kuvat. Korvissa löytyy jokaista mallia :))

Pimu (Misty Morning), joka asuu Tottijärvellä. Kuva: Marika Rossinen

Conan (Duppy Conqueror), joka asuu Siuntiossa. Kuva: Riikka Pekkinen

Rohan (Go Jimmy Go), joka asuu Karjaalla. Kuva: Tuija Wasenius

Omega Stir It Up, joka asuu Jyväskylässä. Kuva: Piia Kinnunen

Torstai 24.6.2010, ikää 9kk+

Nyt ovat kaikki seitsemän pentua kokeilleet ja ajaneet viehettä. Ylpeä olen!

Keskiviikko 16.6.2010, ikää 9kk+

Asiallisia pentuja. 5/7 on treenannut lähtökoppia kerran tai useammin, ja taas ei voi kuin todeta pentujen olevan "vanhoja tekijöitä". 6/7 on ylipäänsä ajanut käsiviehettä, tai jopa radalla. Yksi ei vielä ole kokeillut käsi- tai rataviehettä, mutta on kuitenkin käynyt pällistelemässä rataviehettä ja näyttänyt kiinnostuksensa sitä kohtaan. Oikein hyvältä siis vaikuttaa. Kesä näyttää kipittääkö joku syksyllä jo kelloakin vastaan, riippuu täysin kasvusta ja kehityksestä. Pienin askelin vielä tyypit etenee ja pitävät pääasiassa hauskaa vapaana liikkuen.

Perjantai 7.5.2010, ikää 8kk+

Itseasiassa nämä kuvat on otettu sunnuntaina 2.5 eli 8kk tuli juuri täyteen. Kuvat on ottanut Outi Puruskainen ja mallina toimii komea nuori mies Darwin (Pimpers Paradise).

Maanantai 26.4.2010, ikää 7kk +

Pennuista 5 on jo päässyt kokeilemaan käsiviehettä kerran tai useammin, ja pätkän ajaminen on luonnistunut niin kuin kuuluukin. Omegasta sain myös muutaman kivan kuvan ja laitoin niistä kaksi Omegan omalle datasivulle. Ihastuttava neiti <3

Lauantai 3.4.2010, ikää 7kk

Omega (Stir It Up) toivottaa kaikille kaikkien puolesta iloista pääsiäisen aikaa!

ps. Omistaja Piiaa lainaten: "Koiraa ei vahingoitettu kuvausten aikana. Naamari tosin sai sittemmin kyytiä. ;) "

Lauantai 20.3.2010, ikää 6kk+

Muutama kuvatus vuorostaan mustasta vauhtineidistä nimeltänsä Pimu (Misty Morning), joka tunnettiin pentulaatikossa nimeltä Pikkumusta. ;) Enää ei ole niin pieni ollenkaan ja ihan mahdottoman jaksava liikkuja. Omistaja Marikan kertoman mukaan ei väsy kovinkaan helpolla, ja jatkaa kun muu porukka on jo hyytynyt. Pimu tykkää heitellä ilmaan leluja, nappailla niitä kiinni ja hepuloida siihen perään. Keräilee myös monenlaista tavaraa ja vie niitä omaan petiinsä, mutta ei pureskele kuitenkaan rikki ;D

Pimu on liikkunut pienestä asti erittäin paljon, syö hyvin, nukkuu tosissaan kun on sen aika, ja sehän sitten myös näkyy upealla tavalla. Perheen Aku pojan kanssa yhteinen sävel on selvä ja Pimu on myös kokeillut pätkän käsiviehettä hyvällä menestyksellä.

Lauantai 13.3.2010, ikää 6kk+

Ensimmäiseen pentutapaamiseen pääsi paikalle kolme iloista pentua. Aikataulujen sovittaminen on aina haasteellista, mutta tavataan kuitenkin jatkossa vielä monia kertoa, joten ei hätiä kenelläkään. :)

Mukana olivat musta uros Conan (Duppy Conqueror), brindle uros Darwin (Pimpers Paradise) ja brindle narttu Sanni (Mellow Mood). Ohjelmassa oli pieni pätkä käsivieheen ajamista ja kaikki ajoivat intensiivisesti viehettä katsoen, vaikka muuten olikin havaittavissa vielä pentumaista käyttäytymistä. Voin kasvattajana olla enemmän kuin tyytyväinen ja odotan innolla iän karttumista ja kilpatouhuja.

Muu ohjelma oli metsälenkkeilyä, teoriaa lisäravinteista ja ruokinnasta sekä eväiden syöntiä. Pennut juoksivat ja painivat ilman kennelkoppia sujuvasti. Kukaan ei ärissyt, pärissyt tai haukkunut koko ainana kertaakaan, vaikka muuten välillä hammastelivatkin. Koko ajan pentujen välillä oli ns. hyvä henki, ihania lapsia! <3 

Mukava oli nähdä paitsi pentuja myös omistajia, jotka ovat motivoituneita ja iloisella mielellä tekemässä yhteistyötä myös toisiensa kanssa. Kiitos kaikille ja nähdään taas! :)

KUVIA

Keskiviikko 10.3.2010, ikää 6kk+

Kylläpä aika rientää. Miniroot on jo kohtalaisen isoja. Lumikelit ovat olleet vaihtelevat ja alueittain on kovasti eroja. Tässä tulee tuoreita 6kk kuvia Omegasta (Stir It Up), joka asuu Jyväskylän suunnalla. Omega on enemmän kuin paljon äitinsä näköinen kasvoiltaan ja ilmeiltään. Myös leikkityylit ovat samankaltaiset mm. lelulla leikitään heittelemällä sitä itse ilmaan ja sitten ottamalla kiinni ja uudestaan. Omega juoksee myös mieluummin syvässä lumessa kuin vieressä kulkevalla auratulla tiellä. Oikea asenne :D

Maanantai 8.2.2010, ikää 5kk+

Treffasin raitapaita pojan nimeltään Rohan (Go Jimmy Go), jota voi hyvin kutsua tästä eteenpäin myös nimellä "Mini-Kita". Rohan touhotti nimittäin samantyylisesti kita auki kuin äitinsä Roo ollessaan innostunut. :D Rohan on kasvanut tasaisesti, omaa vahvan luuston ja on kiitettävän aktiivinen liikkumaan ja leikkimään. Omistajat Tuija ja Esa Wasenius tuumailivat, että kohtuullisen innoskas on myös tekemään tuhoja, joten kennelkoppaan on jo jouduttu tutustua. Mutta eihän Rohan pahalla ;) Rohkea pentu ja kamalan iloinen ja pussattava :)

Tiistai 2.2.2010, ikää 5kk

Kelit hellivät tänään 5kk ikään tulleita pentujakin. Ei liikaa pakkasta ja paljon lunta, jossa peuhata. :) Paikoittain tosin meinaa olla liiankin paljon lunta, mutta onneksi maatosta riippuen se mukavasti vaihtelee.

Tapasimme muutama viikko sitten mustan urospennun, joka tunnetaan nimellä Conan (Duppy Conqueror). Conanin omistaa papereissa Vesa-Matti Pekkinen, mutta huoltojoukkoihin kuuluu aktiivisti myös vaimo Riikka. Nämä alla olevat kuvat ovat muutaman päivän takaa. Conan on kehittynyt tasaisesti. Luusto on vahva, lihakset hyvin kehittyneet, luonne iloinen ja rohkea.. ja pusuja riittää. :)

Sunnuntai 22.11, ikää 11vkoa ja rapiat

Kaikki pennut ovat nyt muuttaneet omiin koteihinsa. Hauskoja ja positiivsia raportteja satelee. Pennut ovat rohkeita, villejä, purevat kaikkia sallittuja ja kielletyjäkin tavaroita murinan kera ja pusuttelevat ihan mahdottoman paljon, kaikkia. Kiitos kaikille pentujen omistajille luottamuksesta ja loistavasta valinnasta. Olkoot onni matkassanne ja pitäkää hauskaa vauvojen kanssa :)

Roo ikävöi. Ja minä.

Keskiviikko 11.11, ikää 10 vkoa

Pennuilla tänään 10-viikkoa mittarissa ja kolme pojista on nyt muuttanut omiin koteihinsa. Ensiraportit ovat rohkaisevia. Pennut ovat syöneet, herättäneet isäntäväkeä jopa yöllä ulos pissalle, retuuttavat leluja sekä yksin että koirakavereiden kanssa ja ovat olleet kaikin puolin reippaita. Kyllä ne ovat ihan kelvollisia kisakoiranalkuja. :)

Roo haluaa yhä imettää pentuja, vaikka mitään ei juurikaan tule.. Superäiti, joka myös juoksuttaa lapsia taas oikein urakalla pellolla sekä pihapiirissä.

Sunnuntai 25.10, ikää jo reilut 7vkoa

Hups.. Missä päivitykset? Ja erityisesti MISSÄ on kameran muistikortti?? Monen viikon ajalta sekä videot pennuista että kuvat ovat kortin myötä kadoksissa. :( Noh, nyt tulee jokaisesta tuore yksityiskuva. Kuvat ottanut eilen Veesu, kiitos hälle ja apulaiselle kaimaseni Riikka. :)

Muutama sananen vielä. Pentue on kooltaan tosi tasainen, nartut lähes urosten kokoa tässä vaiheessa. Pari pojista on kuluneen viikon ajan kasvattanut jalkoja, muut ympärysmittaa. Rätti kiinnostaa, asiaankuuluvat tapporavistukset osataan ja murina löytyy myös. Pihalla mennään ees taas jo aika kovaa, mutta polvipainia tai muuta kähinöintiä ei tämä pentue harrasta. Jos jonkun kimppuun käydään niin se on rätti tai Roon tissit..

Ainoa vapaana oleva, eli neiti Omega.

Neiti Kakkonen, tässä vaiheessa tuntee myös nimen Maija

Musta lupaus, Pikkumusta tutummin Pimu

Conan jota kasvis kutsuu tästä eteenpäin nimellä Cortsu 8)

"Kaksvarpainen" tunnetaan nimellä Darwin

Pentueen vaalein Rohan

Vili ankanpoikanen, vaan ei ruma

Hmm... pentuja piti olla vaan seitsemän..

Lauantai 10.10, pennut 38 vrkta

Hieno, tasainen pentue. Nyt ulkoillaan jo sujuvasti, opetellaan spurttailemaan ja Roo näyttää vauvoille välillä miten tapetaan. Nimiäkin alkaa ilmetä pikku hiljaa ja valintoja on tehty myös sen osalta kuka muuttaa kenenkin luokse.

Fiksua porukkaa....... Onneks ei just tuolla hetkellä ollut pakkasta :P Kuva: Pekkinen

Perjantai 2.10, pennut 30 vrkta

Rohkeasti ne vaan alkavat tulla pentulasta muiden joukkoon. Ja lauma ottaa pienet nätisti vastaan. :)

Keskiviikko 30.9, pennut 4 viikkoa

Nopeasti on mennyt nämä viikot. Pennut kehittyvät valtavasti joka päivä ja kaikki mennyt yhä hienosti koko poppoolla. Nyt alkaa kiinteä muona upota siihen malliin, että jos mahdollista niin porukka on vieläkin unisempaa ja rauhallisempaa täysien mahojensa kanssa, kuin aiemmin. Roolta riittää maitoa, joka on yhä se ykkösjuttu, mutta niin se vaan kaikki muukin jo maistuu.

Pienen pieniä eroja persoonissa alkaa jo näkyä, mutta vielä ovat kovin tyhjiä tauluja, ja kokemukset muovaavat. Tänään vaalein brindle poika uinui Karin olkapäällä olohuoneessa ja tutustui Opeth-bändin musa DVD:hen. Neiti Kakkonen puolestaan oli vuorollansa tutkimassa miten leipää voidellaan oikeaoppisesti ja mitä siihen sen jälkeen tulee. Vielä hyvin totisina vauvat ottavat vastaan kaiken uuden, mutta reippausaste kohoaa kokemus kokemuksen jälkeen.

Tervetuloa ihailemaan. :)

Lauantai 26.9, pennut 24 vrkta

Pennut opettelevat nahistelemaan, haukkumaan ja murisemaan. Todella ihanaa seurata niiden puuhia. On tullut nähtyä aivan ihmeellisiä loikkimisyrityksiä sekä painiotteita vastustajan niskassa. Yleensä nämä yritykset ovat päättyneet kyljelleen kaatumiseen. Kiinteää ruokaa ollaan kovaa kyytiä opettelemassa syömään. Herkkulautasen edessä pikkuiset usein menettävät tasapainonsa ja horjahtavat nokalleen "vellin" sekaan. Ei voi muuta kuin hymyillä ja lässyttää hassuille pikkuisille :)

Kaiken tämän lisäksi Roo on jo näyttänyt vauvoille miten tapetaan, joten pikkuiset oppivat tärkeät otteet laatikkoikäisestä alkaen.

Vapaana yksi mustabrindle narttu.

Maanantai 21.9, pennut 19 vrkta

Pennut ovat viikonlopun kuluessa alkaneet erittää keltaista, nestemäistä eritettä hyvinkin reilusti.. Tämä tarkoitti sitä, että pentulaatikon sisustus sai Hesareita toiseen reunaan ja peitto sitten siellä toisessa reunassa, jotta Roo viihtyy paremmin. Pennut näköjään uinuvat tyytyväisinä pelkän paperinkin päällä, mutta ainakin vaihtoehtoja on tarjolla. Eivät voi valittaa.  

Tänään Neiti Kakkonen hyvinkin määrätietoisesti edeten, ja aivan minun valvovan silmän alla, kampesi itsensä ulos laatikosta ja todella päättäväisesti käveli lattialla kohti.. noh.. ties mitä??? Alkoiko laatikon seinät ahdistaa vai kaipasiko Kakkonen "jotain parempaa ja jännempää", tarina ei kerro.

Tämän lisäksi Pikku-Musta jäi kiinni itse teosta, nimittäin laatikon reunuksen järsimisestä. Hmm.. aika pirun aikaisin nämä alkavat hyppiä nenille, kun ikää ei ole vielä kolmea viikkoakaan! Huvittavinta tässä kaikessa on, että koko kopla on käsittämättömän rauhallisia ja määrätietoisia puuhissaan.. Nim. istun paljon iltaisin laatikon reunalla ja hämmästelen kehityksen nopeutta.

Neiti Kakkonen sylissä

Ensimmäisenä syntynyt tyttö, jolle en vieläkään !!! ole keksinyt minkään sortin nimeä :o

Melko aikaisin alkaa tytöt kiinnostaa tätä miestä........

Roo on todella, todella upea pentujen kanssa. <3

Lauantai 19.9, pennut 17 vrkta

Pikku hiljaa vauhti kasvaa ja sen myötä myös vaaralliset tilanteet. Mukkelis makkelis mennään välillä niskan kautta sen näköisesti, että ei voi kuin ihmetellä miten grey voi olla noin joustava. Kovin on tyytyväinen ja (toistaiseksi) erittäin rauhallinen katras. Potkua löytyy kyllä jos syliin ottaa väärällä hetkellä sekä silloin, kun kaikki haluavat samaan aikaan juoda niistä takimmaisista tisseistä. Vähän on jo muutama vauva tutustunut pehmo-rottaankin.

Tumma söpöliini

Määrätietoisesti kohti maitobaaria

Saalisvietti alkaa heräillä pikkuhiljaa ;) ja tervettä uteliaisuutta ja rohkeutta löytyy

Äitin päällä on hauska opetella painiotteita. Tästä alkaa se rajojen kokeilukin. ;)

Äiti-Roo = maailman paras ja turvallisin unikaveri :)

Keskiviikko 16.9, pennut 2vkoa

Pari kuvaa, ottanut Kari K. Ensimmäisessä komeilee pentueen vaalein brindle uros (yksi uros vapaana, mutta ei vielä tietoa mikä se tarkalleen ottaen on) ja toisessa uinuu vielä vapaana oleva brindle narttu, jolla koko pesueen eniten valkoisia merkkejä.

Maanantai 14.9, pennut 12 vrkta

Pentulaatikossa kaikilla kaikki oikein hyvin. Nyt alkaa pennuilla silmät avautua ja sen myötä tulee lisää ilmettä kuviinkin jatkossa. :) Roo on hoitanut lapsia huolella ja on pitänyt huolta myös itsestään. Hyvältä näyttää Prinsessa.

On syytä ollakin vähän nenä pystyssä puoliveljen (Johnny Was) suoritusten jälkeen. :)

Silmät aukeilee, mutta ihan vielä niillä ei oikein mitään näe..

Keskiviikko 9.9, pennut 1 vkoa

Kynsienleikkuu on sitten ihan hemmetin vaikeaa noin pienille. Tuntuu että välillä menee koko pieni varvas, kun pienet eivät malta pysyä paikoillaan. Ne aktivoituvat heti, kun niitä koskee ja sätkiminen sekä äänen käyttö on melkoista, jos sylissä yrittää pitää. Noh, kaikki on nyt leikottu kerran. Seuraava rundi alkaakin kohta..

Roo hoitaa huolella ja pikkuinen nauttii.
 

Tiistai 8.9.2009, pennut 6vrkta

Ei oikeastaan mitään uutta. Kaikilla asiat oikein hyvin, maitoa riittää ja vauvat kasvavat joka päivä. Kävin tuossa juuri tarkastamassa tilanteen ja Roo oli muokannut laatikon sisustuksen hieman kuohkeampaan muotoon. Roon mielestä petaan liian siististi. ;)

Lauantai 5.9.2009, pennut 3 vrkta

Brindlejen värieroja
 

Musta poika ruokalevolla

Roon takajalkojen päällä musta tyttö ottaa super-rennosti <3

Perjantai 4.9.2009, pennut 2 vrkta

Kaikki hyvin, paitsi se, että yksikään tänään ottamistani kuvista ei onnistunut.. Yritän huomenna uudestaan. Painot on noussut kaikilla, Roo voi hyvin ja ruoka maistuu kaikille erinomaisesti. Roo on hauska. Se on tämänkin pentueen kohdalla pakko vetää pannasta väkisin ulos tarpeilleen. Tämän lisäksi se on pakko syöttää naaman eteen ja juottaakin säännöllisin väliajoin. Prinsessa on niin tärkeänä ja tohkeissaan vauvoista ettei halua jättää niitä vapaaehtoisesti. Synnytyksen jälkeinen väsymyskin on jo nukuttu pois ja iloisuutta sekä reippautta löytyy taas normimäärä. :)

Torstai 3.9.2009, pennut 1 vrkta

Kaikki neljä poikaa samassa kuvassa

Kolme tyttöä unilla. Brindlet tytöt ovat tummempia kuin brindlet pojat
 

Nappasin muutaman kuvan. Aika haasteellisia kuvattavia tummat pienet pötköt.. Toistaiseksi kaikki mennyt oikein hyvin. Roolla on runsaasti maitoa pennuille, ruoka maistuu hyvin myös Roolle itselle ja koko porukka on reippaita.

Keskiviikko 2.9.2009, 62 vuorokautta siemennyksestä

Pennut ovat syntyneet. Ulos putkahti 4+3. Kaksi mustaa ja loput eri sävyisiä brindlejä. Ensimmäinen pentu syntyi klo 03.58 ja viimeinen klo 07.46. Syntymäpainot vaihtelivat välillä 400g-620g. Synnytys oli siis nopea ja luonnollinen. Ainoa jatkotarkkailua vaativa asia on muutamien jälkeisten jääminen kohtuun. Ruoka maistuu hyvin sekä Roolle että pennuille ja olen enemmän kuin ylpeä taas jälleen kerran Roosta. Upea äiti.

Synnytyskaverinani oli Marttisen Piia ja hänelle iso kiitos siitä, että minun oli mahdollista valvotun yön jälkeen lähteä käymään läsnäolovelvoitteisella tunnilla koulussa. Opinnot eivät näin ollen viivästy saati aiheuta mitään lisäsäätöä.

Alla pari kuvaa, jotka otti Piia Marttinen. Upeita kaikki lapset <3

Perjantai 28.8.2009, 57 vuorokautta siemennyksestä

Roo voi hyvin. Takajalat ovat alkaneet kerätä vähän turvotusta ja välillä on kovin kuuma ja hankala löytää sopivaa asentoa masukkien liikkuessa villisti. Odottelen seitsemään saapuvaksi. Toivottavasti kaikki ovat terveitä ja synnytys muutenkin menisi hyvin. Nyt vain odottelua milloin alkaa tapahtua. Hyvin lähellä jo ollaan. :) 

Perjantai 21.8.2009, 50 vuorokautta siemennyksestä

Roon maha-asukit ovat vauhdikkaita jo nuoresta pitäen. Mahassa käy nyt kova liike ja välillä se läähätyttää kovasti Roota. Onneksi masukit ovat selvästi puhdasrotuisia, koska osaavat nukkua ja relata suurimman osan päivästä. :) Liikettä tuntui ensimmäisen kerran viime keskiviikkoaamuna, kun pidin kättä mahan päällä. Nyt muutama päivä eteenpäin ja liike näkyy jo silmällä.

Ruoka maistuu edelleen mainiosti Roolle. Ollaan siirrytty kolmeen ruokintakertaan per vrk. Alla kuva iltaruokaa kuulostelevasta tarkkakorvasta.

Ja tässä vielä ns. virallinen mahalinjakuva tältä illalta.

Torstai 13.8.2009, 42 vuorokautta siemennyksestä

Tuore kuva, about kolme viikkoa vielä kantoaikaa jäljellä. Vielä jaksaa hyppiä ja iloita, vaikka selvästi on useampi vauva on tuloillaan. :) Malliltaan Roo on nyt kuin rantapallo kylkiluiden kohdilta ja on ihanan tuntuinen halittava. Yöllä se vie kylläkin selvästi normaalia enemmän tilaa peiton alla..

 

Sunnuntai 9.8.2009, 38 vrkta.

Hellepäivän ilta töistä palattuani sujui iloisissa merkeissä Roon kanssa pihamaalla hengaillen. Mahaan on tullut torstain jälkeen jo huomattava muutos, mutta vielä se ei vauhtia hidasta. Liikkuminen maistuu ja niin myös ruoka. Alla kuva iloisesta Roosta. 

 

Torstai 6.8.2009, 35 vrkta siemennyksestä.

Nyt mennään ihan päinvastaisissa tunnelmissa kuin viikko sitten. Ruoka maistuu Roolle niinkuin sitä olisi nälässä pidetty, kaikki menee ja vielä enemmänkin. Virtaa on muutenkin, ja metsälenkeillä Prinsessa on vielä mukana. Mennään ihan Hänen Korkeutensa mukaan ja ehdoilla. Mahalinja on laskeutunut ja kropan muoto muutenkin muuttunut. Nyt voi todeta, että kantavana on. Pentu tai pentuja on siis luvassa syyskuun ensimmäisellä viikolla numeroltaan 36. Kyseessä on huippuyhdistelmä proven vanhemmista. Isä yksi ratagreymaailman johtavista siitosuroksista ja Roo emä näyttänyt ensimmäisen pentueensa kanssa jättävän toimivia, nopeita kilpagreyhoundeja. Tuore kuva alla. :)

 

Torstai 30.7.2009, 28 vuorokautta siemennyksestä.
Nirsoilua nyt kolmena edellisenä päivänä lihan suhteen, mutta tänä iltana maistui normaalisti. Havaittavissa myös pientä jumitusta eli vähän semmoista alakuloisuutta ja mielialojen vaihtelua. Oma kutina on, että Prinsessa on kantavana, mutta mahasta ei vielä pysty varmaksi sanomaan. Ultrassa emme ole käyneet, joten odotellaan ensi viikkoon josko näkyisi enemmän. Alla kuva tältä illalta. :)

justmarried

Roo on nimetty reggae-legenda, rastafari Bob Marley'n biisin "Want More" mukaan (sain itse valita nimen). Roon jälkeläiset jatkavat tätä samaa teemaa. Pentueesta Snowyn kanssa löytyvät sellaiset biisit kuin Johnny Was, Bend Down Low, Real Situation, Top Rankin, There She Goes sekä Iron Lion Zion. Pentueen omistajat ovat saaneet itse valita pennulleen sen eniten omalta tuntuvan biisin, mikäli pentu on ollut nimeämishetkellä jo valittu.

Sama nimiteema jatkuu siis myös mahdollisen Collision pentueen kohdalla. Nyt sitten vain odotellaan onko Roo kantavana vai ei.